AjankohtaistaYritystarinat

Holiday Fishing tarjoaa valmiita kalastuspaketteja

     

Markus Leppäniemi ja Jani Kotilainen vievät asiakkaita ohjatuille kalastusretkille.

Kaunis kesäpäivä ja kala syönnillään – siinä varmaan monen kiireisen yrittäjänkin unelma. Tätä unelmaa täyttää Kihniössä Holiday Fishing. Kalastusoppaat Markus Leppäniemi ja Jani Kotilainen tarjoavat helposti lähestyttävää kalastusta, jossa kalastuksesta kiinnostunutta odottaa täysin valmis paketti. Kalastuksen avulla he pyrkivät omalta osaltaan vauhdittamaan Kihniön ja erityisesti Pyhäniemen matkailua.

– Liikeideamme on se, että tuotamme laadukasta kalastusmatkailupalvelua. Kalastusmatkailu on Suomen mittapuussa nouseva trendi. Alan pioneeri löytyy niinkin läheltä kuin Kyrösjärveltä, Leppäniemi juttelee.

Pyhäniemeen kalastusyritys sopii kuin nenä päähän, sillä ympärillä on paljon kalastusmatkailuun soveltuvaa vesistöä. Kun Holiday Fishing viime syksynä käynnisteli toimintaansa, tuli kiinnostuneita asiakkaita viereisiltä mökkijärviltä eli Nerkoolta ja Aurejärveltä.

Ulkomailta tuleville matkailijoille kalastuselämys on valtava, sillä he eivät ole päässeet kokemaan vastaavaa koskaan.

– Pääsin aiemmassa Leppis Fishing -yrityksessäni viemään kiinalaisia ryhmiä kalaan ja näin, miten he ihmettelivät, että voiko järvellä todella ajaa veneellä eikä kukaan valvo sitä. Vielä suurempi hämmästys oli, että järvellä sai myös kalastaa ja kalat voi syödä.

Jigi- ja perhokalastusta aivan alkeista lähtien

Holiday Fishingin retkillä kalastetaan pääasiassa järvien petokaloja eli kuhaa, ahventa ja haukea. Ne eivät ole millään tavalla uhanalaisia, ja niitä on joka vesistössä alueella ihan riittävästi. Toiminta ei siis vaaranna mitään kalastuskantoja.

Leppäniemi ja Kotilainen ovat molemmat koulutettuja kalastusoppaita. He pyrkivät antamaan asiakkaille niin hyvät ohjeet, että nämä pystyvät reissun jälkeen kalastamaan omatoimisesti.

– Tullessaan ei tarvitse osata mitään. Me autamme alkuun ja pidämme huolen siitä, että päivän päätteeksi jokainen osaa heittokalastuksen tekniikan. Opetamme jigikalastusta, jolla pystyy kalastamaan kaikkia Suomen petokaloja. Tulevaisuudessa on tarkoitus järjestää myös perhokalastuskursseja ja kuljettaa ihmisiä lähijoille kalastamaan.

Korona-ajan kehittelynä kelluntarengas

Korona on tuonut omat haasteensa Holiday Fishingin alkutaipaleelle, joten yrittäjillä on ollut aikaa kehitellä toimintaa. Nyt tarjolla on myös kelluntarengaskalastusta, jossa laitetaan kahluuhousut sekä räpylät jalkaan ja lähdetään kelluttelemaan renkaalla. Sen päältä voi onkia, pilkkiä ja heittää jigiä tai perhoa. Renkaalla voi mennä kalastamaan ihan mihin vaan, myös niin matalaan, jonne ei veneellä pääse.

Holiday Fishing vuokrasi kunnalta Pyhäniemestä kiinteistön, joita ensi kesänä laitetaan kuntoon. Siellä säilytetään jo nyt veneitä ja kalustoa.

Viiden muun Pyhäniemessä toimivan yrityksen kanssa Holiday Fishing pystyy nyt vastaamaan myös tyky- ja tyhypäivien ohjelmatarpeisiin.

– Päivän aikana voi kalastaa meidän opastuksellamme, ajella sähköpyörällä ja nauttia mahtavista hemmotteluhoidoista, Leppäniemi summaa.

Yhteistyö käynnistyi, kun kankaanpääläinen Leppäniemi tuli viime juhannuksena viettämään juhannusta kaverin mökille Kihniöön. Margit Hellgrén soitti hänelle ja kutsui käymään Pyhäniemeen, jonne kaivattiin kalastusopasta.

– Menin Pyhäniemeen ja näin sen kaikki mahdollisuudet. Minähän ihastuin paikkaan ihan täysin. Nykyään tuleekin vietettyä sitten tosi paljon aikaa Kihniössä.