Parkano on voittanut Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta 2021 -kilpailun
Palkinto julkaistiin juuri Pirkanmaan Elinvoimaseminaarissa.
Parkanoa onnitellut maakuntajohtaja Esa Halme kertoi valintaraadin arvioita Parkanosta lukiessaan todenneensa, että hengästyttävää. Hän pohti, että Parkano tunnetaan tavasta tehdä yhdessä joukkoja kooten ja rohkeasti uuteen tarttuen. Parkanolla on kyky olla läsnä lähellä ja aktiivinen kaukana samaan aikaan.
– Parkano on ollut hyvin aktiivisena paikalla, tapahtui maakunnassa melkein mitä tahansa, Halme totesi.
Hän mainitsi nostavansa hattua Parkanon aktiivisuudelle esimerkiksi päärataan ja Parkanon asemaan liittyvissä asioissa, metsäntutkimuksessa, turpeen käytön tulevaisuudessa, korvaavissa energiamuodoissa, tuulivoimassa ja kuituverkon rakentamisessa, unohtamatta uusia teknologia- ja konepajayrityksiä. Parkano on ollut mukana myös soteuudistuksessa sekä EU-ohjelmatyössä ja ollut yksi suurimmista korona-kehittämistukien saajista kunnan kokoon nähden. Aktiivista elinkeinopolitiikkaa on tehty Kehitys-Parkin kanssa. Kunta ja yrittäjät ovat tukeneet toisiaan.
Kaupunginjohtaja Jari Heiniluomalle ykkössija kilpailussa tuli täysin yllätyksenä.
– Nyt on kyllä hieno olo, että Parkanon pitkäjänteistä työtä yritysten kehittämisessä arvostetaan näin korkealle!
Hän kiittää Parkanon aktiivisia yrityksiä, jotka korona-aikanakin ovat voimakkaasti hakeneet uusia uria ja kehittäneet toimintojaan.
– Kiitos myös yrittäjäjärjestölle hyvästä yhteistyöstä! Kehitys-Parkin työntekijät käytännössä tekevät työtä täydellä sydämellä, lähtien yrittäjien tarpeista.
Heiniluoma toteaa, että Parkano ei pienenä kaupunkina voi pärjätä yksin. Siksi hän kiittää myös Parkanolle tärkeitä yhteistyökumppaneita elinkeinoelämän kehittämisestä, esimerkiksi Saskyä, Pirkanmaan liittoa, naapurikuntia ja monia muita hyviä yhteistyökumppaneita.
– Kilpailu ei ole pääasia, vaan työ yritystoiminnan hyväksi. Tämä palkinto innostaa jatkamaan yritysten tarpeista lähtevää työtä – ja toivottavasti siitä muutkin Pirkanmaalla saavat vinkkejä ja innostusta tähän.
Kuvassa palkinnosta iloitsevat Jari Pihlajamäki (edessä vas.) ja Sari Peltomaa Kehitys-Parkista, Sanna Lahdensalo Kasvua viennistä Pohjois-Pirkanmaan teollisuusyrityksille -hankkeesta, kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Reijo Ojennus (keskirivi vas.), kaupunginhallitusta kilpailutoimikunnassa edustanut Hilkka Ala-Kauhaluoma, Parkanon Yrittäjien puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Jari Sammatti, kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma, elinvoimatoimikunnan varapuheenjohtaja Seppo Seilo (takarivi vas.), kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja Pasi Viitasalo, alueasiantuntija Johanna Kaitaranta Seutu2-hankkeesta, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Lamminmäki ja Kehitys-Parkin hallituksen puheenjohtaja Anne Talonen-Levula.
Lähde: Parkanon kaupungin Facebook-sivu
I am text block. Click edit button to change this text. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
