Ajankohtaista kausiasukkailleYleinen

Nähdään Parkano-päivillä!

Markkinatorin yhteydessä on Parkano-päivillä monenlaista ohjelmaa.

Lasten kyläkarnevaalit tuovat tänä vuonna uudenlaista ohjelmaa Parkano-päiville, joita vietetään 22.–23.7. Lapsiperheille suunnattu hauska ja yhteisöllinen karnevaali tuo lauantaina torille taidekasvattajia pitämään työpajoja ja satuhahmoja ohjaamaan toimintaa.

Parkano-päivillä kohdataan tänäkin vuonna lauantaina monipuolisella markkinatorilla, jonka yhteydessä torilavalla on myös ohjelmaa, esimerkiksi pieni huutokauppa sekä stand up -esityksiä. Myös kirjaston edessä tapahtuu koko päivän ajan.
Sunnuntain perheiden päivässä Käenkoskella on mukana paljon yhdistyksiä järjestämässä toimintaa kepparikisoista hevoskärrykyytiin ja polkuautoajelusta Sup-lautailuun.

Parkano-päivien musiikkitarjonta alkaa perjantai-illan etkoilla Kosken Helmestä. Lauantaina Iltabileissä torilla soi livemusiikki yömyöhään asti. Sunnuntaina lauletaan yhdessä toivevirsikirkossa torilla, ja tapahtuma päättyy folkhenkiseen metsäkonserttiin metsämuseolla.

– Parkano-päivillä on perinteisesti jokaiselle jotain -meininki. Toivomme kivoja kohtaamisia, aurinkoa ja mukavaa tunnelmaa, kiteyttää Elisa Vahosalmi kaupungin vapaa-aikatoimesta. Kaupunki järjestää tapahtuman yhdessä Parkanon Yrittäjät ry:n ja lukuisten yhdistysten kanssa.

Katso Parkano-päivien ohjelma.