Tiian Tupa on aivan ihana kahvila Kihniön Nerkoolla. Kun punaisen puutalon ovesta astuu sisään, tuntuu kuin tulisi mummolaan. Ja niin itse asiassa tuleekin, sillä Tiia Mantila on perustanut kahvilan entiseen mummolaansa.
– Täällä minä keittelen kahvia ja leivon mumman keittiössä. Kun tulen tänne, tunnen usein mumman myhäilevän, että siellä se tyttö puuhaa.
Tiian Tuvan leivonnaiset ovat juuri niin suussa sulavia, kuin kotitekoiset tuotteet vain voivat olla. Väkeä käy paljon, joten kierto on nopeaa ja kaikki tuoretta. Myös gluteenittomia tuotteita on mukavasti tarjolla.
– Täällä on pääsääntöisesti aina hulinaa, sillä tuvan kodikas tunnelma ja talo itsessään jo saavat ihmiset tulemaan takaisin. Meillä on myös omasta takaa usein sopivan kotoisa kaaos, kun lapseni, kohta 1-vuotias ja 4-vuotias, ovat paikalla.
Nerkoon-kahvilan tarina alkoi viime juhannuksena, jolloin Mantila päätti kokeilla vuotta aiemmin edesmenneen mummansa talon toimivuutta kahvilana. Hän oli sitä ennen pitänyt 2,5 vuoden ajan kahvilaa Kihniön keskustassa.
– Juhannuksen neljä päivää olivat ihan kaaosta, mutta itkin onnesta. Väkeä kävi ihan valtavasti, varsinkin mökkiläisiä mutta lisäksi myös kihniöläisiä ja Järvisuomentieltä poikenneitakin. Kolme päivää sen jälkeen laitoin kahvilan keskustassa kiinni ja keskitin toiminnan tänne.
Tiian Tuvalta on nyt joulun alla voinut tilata myös kotiin täytekakkuja sekä voileipäkakkuja, ja myynnissä on pieni valikoima joulukoristeita ja lahjatavaraa. Kahvilan tiloissa voi järjestää myös kokouksia kahvituksineen.
Parhaan lomasesongin aikaan Tiian Tupa oli avoinna joka päivä, ja siitä jatkettiin syyskautta viikonloppuihin painottaen.
Tänä vuonna tupa on avoinna vielä seuraavasti:
13.–15.12. pe klo 12–18 ja la–su klo 12–18
20. ja 21.12. klo 12–18
30.12. klo 12–18
31.12. klo 11–16
Tammi-helmikuussa Mantila palaa vielä vanhempainvapaalle, joten kahvila on suljettuna, mutta keväällä toiminta jatkuu taas tuttuun tapaan.
Tiian Tupa, Nerkoontie 220, 39810 Linnankylä.
Kahvilan Facebook-sivuilta voi seurata ajankohtaisia kuulumisia.



T