Susanna Myllyniemi esittelee museoille tehtyjä keittiöliinoja ja kunniamaininnan saanutta printtiä.
Parkanolainen More Joy sai tänä vuonna kunniamaininnan, kun Suomen johtava graafisen viestinnän ammattimedia Print&Media-lehti valitsi vuoden parhaat printit. More Joylle kunniamaininnan toi Sinebrychoffin taidemuseolle tehty keittiöliina, jossa painokuvan toistuvuuden kiitettiin olevan erinomainen.
– Kaikkeen se printti taipuukin, kuten tiskirätteihin. Kunniamaininnan saavat More Joyn tekemät taideliinat, joita löytyy myynnissä Suomen Kansallisgalleriassa eli Ateneumissa. Näissä taidetiskiräteissä Ateneumissa nähtävät tauluaiheet on tuotu sen kokoisiin tuotteisiin, joissa turistikin voi ne kotiinsa kantaa – ja vieläpä käyttää arjessa, raati totesi.
More Joyn toimitusjohtaja Susanna Myllymäki pohtii yritykselleen olevan todella iso juttu saada tunnustus Suomen parhaiden painotalojen joukossa. Onnistumisen taustalla hän näkee erityisesti teknistä kehittämistä.
– Mikko on kehittänyt painotekniikkaa ja jälkiviimeistelyä niin, että valmis tuote ei käpristy, mikä on monen muun tuottajan ongelma. Teimme heinäkuussa tosi, tosi ison investoinnin hankkimalla tekstiililämpöuunin, joka suunniteltiin täysin omiin tarpeisiin takaamaan korkean laadun.
Ateneumin lisäksi taideliinoja on tehty muillekin isoille museoille, kuten Kiasmalle, ja myös esimerkiksi Vapriikki sekä Amurin Museokortteli Tampereella ovat tilanneet omat mallinsa.
– Kaikki haluavat nyt yksilöllistä ja omaa. Asiakasmalleissa kasvu on ollut niin voimakasta kahden vuoden sisällä, että teemme jo yli 40 prosenttia asiakkaiden omia juttuja, ja siinä olemme hyvässä kilpailusaumassa. Suurimmat kohdemaat, joihin näitä tehdään, ovat Yhdysvallat, Kanada ja Sveitsi.
Kotimaisen työn arvostus ja vastuullisuus kasvavat
Myllymäki iloitsee tämän joulun alla siitä, kuinka kotimaisen työn arvostus ja vastuullisuus ovat Suomessa kasvaneet.
– Liikelahja-asiakkaat, jotka aikaisemmin ovat ostaneet Kiinasta halpaa, haluavat paikallista ja kotimaista. Se on ollut tänä jouluna kiva piriste verrattuna viime jouluun. En varmaan minään vuonna ole vastannut näin paljon kysymyksiin tuotteen alkuperästä.
Esimerkiksi Muotoilijoiden myyjäisissä Helsingissä moni asiakas halusi tietää, missä tuotteet tuotetaan, kuka ne tekee ja mistä maasta materiaalit tulevat. Tätä Myllymäki pitää erittäin positiivisena suuntana.
– Kannustaisin alueen muitakin yrittäjiä tuomaan rohkeasti esiin sitä, että tuotteet oikeasti tehdään täällä ja kertomaan kumppaneista, joiden kanssa toimitaan, oli sitten kyse sitten tuotteista tai palveluista. Me täällä maaseudun yrityksissä olemme usein turhan vaatimattomia.

