Sirola Center Kihniössä on harvinainen yhdistelmä nostalgista palvelevaa sekatavarakauppaa sekä ajan hermolla olevaa rautakauppaa. Erityisen poikkeuksellisen siitä tekee itsenäisyys, sillä rautakauppapuolella lähes kaikki liikkeet ovat jonkin lipun alla.
– Me emme ole emmekä lähde. Täysin itsenäisinä voimme hankkia mitä tahansa ihan mistä tahansa. Meitä ei kukaan rajoita, toteaa kauppias Pirjo Sirola.
Liikkeen erityisyydestä kertoo paljon se, että sitä suosivat kihniöläisten lisäksi myös kausiasukkaat ja vuosien varrella monista asiakkaista on tullut kauppiaalle ystäviä.
– Kun mökeillä vaihtuvat sukupolvet, lähtijät tulevat hyvästelemään ja tuovat uudet kausiasukkaat tänne kädestä pitäen käymään. Moni helsinkiläinen kokee eksoottiseksi sen, että täällä heidät tunnetaan ja heitä palvellaan yksilöllisesti.
Kauniita tapetteja ja
rautalankaa kilotavarana
Sirola Centerin avajaiskahvit juotiin maaliskuussa 1980. Pirjo on ollut mukana alusta lähtien ja toiminut vuodesta 2010 kauppiaana. Liikkeen valikoimiin kuuluvat maalit, joita on varastossa kattavasti, sekä lattiapäällysteet ja tapetit, jotka ovat tilaustuotteita. Tapetti- ja kaakelimalleista Sirola pitää esillä hieman erilaisia kuin muualla.
– Seuraan tarkkaan trendejä, kierrän messuja ja käyn kaikilla mahdollisilla kursseilla, jotta tiedän, mitä on tarjolla. Olen opiskellut sisustussuunnittelijaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa, joten sisustussuunnitelmien ja pintaremonttienkin teko onnistuu.
Sirola Centeristä löytyvät myös pienrautakaupan tuotteet, ja asiakas voi käydä ostamassa vaikka yhden ruuvin, jos ei enempää tarvitse. Kausiasukkaat arvostavat sitä, että voivat ostaa rautalankaa kilotavarana. Tätä mökillä tarpeellista tuotetta kun ei tahdo Kehä III:n sisältä saada mistään. Raskaampaa rautakaupan tavaraa, kuten vaikka eristysvillaa, moni tilaa Sirolalta suoraan työmaalle.
UPO:n kodinkoneiden edustus Sirolalla on ollut pitkään. Lisäksi hän myy kodin pienkoneita, konttoritarvikkeita, lankoja, kalastustarvikkeita ja -lupia – kaikkea hakaneuloista autotalleihin. Liikkeessä on myös täydellinen kukkakauppa, jossa palvelee floristi. Hautauspalvelua hoidetaan Tero Teuhon yrityksen kautta.
Mielekästä työtä
jaksaa pitkiä päiviä
Pirjo Sirola tekee pitkää päivää ja pyörittää niin monipuolista kokonaisuutta, että jaksamista on pakko ihmetellä.
– Koen, että työ antaa hyvät raamit elämälle, ja siksi sen pitää olla mielekästä. Olen tehnyt liikkeestä pikkuhiljaa niin omannäköiseni, että tässä on mukava olla. Joka aamu on kiva tulla töihin, ja illalla, kun suljen ovet, päästän oven takana odottavat kissat sisään. Sillä porukalla jatkamme sitten vielä hommia.
Jaksamista auttaa myös se, kun välillä käy haistelemassa uusia tuulia. Erityisen mielellään Sirola käy TAKKissa arvioimassa opiskelijoiden sisustukseen liittyviä näyttöjä työelämäarvioijana. Tähän tehtävään häntä pyydettiin 2,5 vuotta sitten.