Ajankohtaista kausiasukkaille

Kausiasunto vakinaiseksi?

Posted on

Kausiasuntojen muuttaminen vakinaisiksi asunnoiksi on kasvava trendi, jota korona selkeästi kiihdytti. Yhä useampi kaipaa nyt tilaa ympärilleen ja luontoa lähelleen, ja siksi ajatus muuttamisesta kokonaan kausiasunnolle tuntuu entistäkin houkuttelevammalta. Parkanossa haja-asutusalueiden valokuituverkko tuo monelle hyvät mahdollisuudet etätyöskentelyyn. Päättäjillä on Parkanossa selkeä tahtotila mahdollistaa vapaa-ajanasuntojen muuttaminen vakituiseksi asunnoksi. Kausiasunnon pitää kuitenkin täyttää asuinrakennuksen vaatimukset, jotta poikkeuslupa […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Kuitua Kihniöön

Posted on

Valokuituverkon suunnitelmat etenevät Kihniössä reippaasti sekä etelä- että pohjoispuolella. Molemmilla suunnilla ehtii vielä nopeasti toimien ilmoittautua mukaan kuidusta kiinnostuneiden joukkoon. Etelä-Kihniön hankkeelle saatiin tukirahoitus, ja kuituverkon rakentaminen alkaa pian. Tähän hankkeeseen voi tarkemmin tutustua IPP:n sivuilla. Pohjois-Kihniön valokuituhanke 2022–23 on käynnistynyt. Parhaillaan tehdään esimarkkinointia ja kerätään esisopimuksia. Tälläkin hankkeella on oma sivunsa. Valokuitu mahdollistaa nopean […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Leijonapuisto on keidas keskustan koskimaisemassa

Posted on

    Leijonapuistosta on muodostunut minigolfratoineen, terassikahviloineen ja ITE-teoksineen mainio paikka viihtyä ja virkistäytyä. Puiston terassi on iso, tyylikäs ja hienolla paikalla Viinikanjoen koskimaisemassa. Vanhaan hirsirakennukseen remontoitua kahvila Kosken Helmeä kehitetään tänä kesänä uusin voimin, kun sitä pitämään valittiin Parkanon Vuoden nuoreksi yrittäjäksikin nimetty Mira Päljänoja. – Me leivomme paljon, ja meillä on ihanat salaatit. […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Pop Up Puodista lähitilojen tuotteita

Posted on

Parkanoon huhtikuun lopussa avattu Pop Up Puoti palvelee lähitiloja tuotteiden myyntipaikkana ja kausiasukkaita sekä paikallisia niiden ostopaikkana. Ensimmäisenä valikoimaan tulivat Mäntymäen tilan liha- ja maitotuotteet Linnankylästä, ja lisää tiloja etsitään koko ajan aktiivisesti mukaan. Myynnissä on jo myös esimerkiksi paikallista hunajaa. Puoti palvelee osoitteessa Parkanontie 42 toukokuun ajan perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–17.30. Kesäksi […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Parkano-päivillä jokaiselle jotain

Posted on

Tervetuloa Parkano-päiville 23.–24. heinäkuuta. Tapahtuma on viime kesän tapaan hajautettu eri puolille Parkanoa, mutta tori on silti tällä kertaa aiempaa keskeisempi paikka. Parkanon Yrittäjät ry luo torille ja linja-autoaseman parkkipaikalle tapahtumalauantaiksi kepeää markkinahumua ja jopa 40 myyntipaikkaa. Iltatapahtumassa siellä on luvassa hyvää musiikkia, ruokaa ja juomaa. Torin kulmalla teltassa pidetään myös päivien etkot eli Paroonin […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Urhon tilalle kahvila ja vuokrahuoneita

Posted on

        Urhon kahvila ja kortteeri avataan helatorstaina 26.5. Parkanoon Viinikan alueelle. Urhon perinteikkään tilan päärakennus palaa alkuperäiseen käyttöönsä, kun Noora Mäkinen avaa siellä kahvilan ja kunnostaa huoneita vuokrauskäyttöön. Rakennuksessa toimi kestikievari viimeksi 1920-luvulla. Talon alakertaan sijoittuvaan tunnelmalliseen kotileipomotyyppiseen kahvilaan Mäkinen leipoo kaikki tarjottavat itse. Hän on juuri suorittanut leipuri-kondiittoritutkinnosta juhla- ja tilausleivonnaisten […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Hauskoja ja ekologisia tuotteita vanerista

Posted on

    C’est la Viekas tuo Kihniön joulutorille myyntiin koruja, avaimenperiä, kirjanmerkkejä, parkkikiekkoja ja muitakin pieniä laserleikkaamalla kotimaisesta vanerista valmistettuja tuotteita. – Suunnittelemme ja valmistamme tuotteet itse Kankarilla, emäntä lähinnä vastaa suunnittelupuolesta ja minä valmistan. Materiaalina käytämme sertifioitua suomalaista koivuvaneria. Teemme myös tilaustuotteita ja personoituja versioita tuotteistamme. Ekologisuus ja huumori ovat kantavia ajatuksia toiminnassamme, kertoo […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Parkanolaisia soijavahakynttilöitä joulutorilla

Posted on

      Joulutorilta voi lauantaina ostaa Parkanossa käsityönä soijavahasta valmistettuja tuoksukynttilöitä. Niitä on myymässä Maria Rusu tyttärensä Adan kanssa. Kaksikon Rai Candles -kynttilöissä hurmaavat paitsi tuoksut myös nimet. Jouluun sopivat esimerkiksi Grandma’s Gingerbread eli Isoäidin piparkakku ja Christmas at the Cottage eli Joulu mökillä. Niiden lisäksi valikoimassa on kukkaistuoksuja. – Minulla on myös kaksi […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Militariamuseollakin syttyvät jouluvalot

Posted on

Parkanon torilla pidettävästä joulunavauksesta on mukava jatkaa matkaa Militariamuseo Karhumäkeen, jossa syttyvät huikean hienot jouluvalot noin klo 16. Museoalueen ovet avautuvat lauantaina 27.11. jo klo 10. Iltapäivällä klo 15 laitetaan makkarat grilliin, ja museon isäntä Vesa Friman lupaa jakaa ilmaiset makkarat sadalle ensimmäiselle kävijälle. Pahkalan asukkaiden yhdistys ry on paikalla tarjoamassa glögiä. Myös joulupukki on […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Luontoretkikohteita ja vesistötietoa

Posted on

Kuvassa on Raatosulkonneva, joka kaltevana rinnesuona on erittäin harvinainen.    Ympäristötarkastaja Pentti Keskitalo on koonnut kaupungin kotisivuille Parkanon suojelukohteita sekä geologisia kohteita. – Nyt, kun vielä pääosin matkustetaan kotimaassa, sivuilta voi löytyä uusia retkikohteita. Otan mielelläni vastaan myös luontohavaintoja alueelta, hän toteaa. Viime kesänä Keskitalo innosti parkanolaisia vesiensuojelutöihin julkaisemalla kaupungin ympäristönsuojelusivulle tietopaketin Parkanon vesistöistä. Siellä on tietoa […]