AjankohtaistaYritystarinat

Kehitys-Parkki on vahva tuki yrittäjän arjessa

Kehitys-Parkki on alueensa yrittäjien vahva tuki. Yhteydenpito yrityksiin on tiivistä, ja apua löytyy niin aloittaville kuin kasvua ja kehitystä tavoittelevillekin yrityksille. Juuri nyt elinkeinoyhtiön väellä on kädet täynnä työtä, kun yrityksiä autetaan luovimaan koronaepidemian heikentämässä taloustilanteessa.

Hyvä esimerkki elinkeinotyössä onnistumisesta on Parkanon jatkuva menestys Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailussa. Tänä vuonna sijoitus oli kolmas. Parkanoa kiitettiin erityisesti siitä, että matkailuelinkeinon kehittämisen, työvoiman saatavuuden ja yritysten kansainvälistymisen eteen on tehty kovasti töitä.

– Hienoa, että pitkäjänteinen työmme sai taas tunnustusta. Olemme jo kolmena vuonna peräkkäin olleet palkintosijoilla, toteaa elinkeinoyhtiön toimitusjohtaja, kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma tyytyväisenä.

Myös yritysneuvoja Jari Pihlajamäki myöntää, että tuntui hyvältä pärjätä kilpailussa, jossa olivat mukana lähes kaikki Pirkanmaan kunnat.

– Se lämmittää, että pärjäsimme Tampereen ympäryskuntien rinnalla ja kuulemma vielä pienillä eroilla. Jotain on siis tehty oikein!

Pihlajamäki kiittää sitä, kuinka mukava Parkanossa on tehdä elinkeinotyötä. Kun yhteistyö yrittäjien kanssa sujuu, tulee tekemiseen hyvää fiilinkiä.

Hän pitää yrittäjyys- ja elinvoimakilpailua tärkeänä erityisesti siksi, että se tuo esiin uusia ajatuksia siitä, miten toimintaa voi edelleen kehittää ja elinvoima-asioita huomioida kaikessa kaupungin toiminnassa.

Palkintoa olivat Parkanosta ottamassa vastaan elinvoimatoimikunnan varapuheenjohtaja Seppo Seilo (kuvassa vas.), Kasvua viennistä hankkeen projektipäällikkö Sanna Lahdensalo, kaupunginhallituksen jäsen Kauko Turunen, kehityskoordinaattori Anniina Leppihalme, kaupunginvaltuutettu ja Parkanon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jari Sammatti, kehityskoordinaattori Sari Peltomaa, yritysneuvoja Jari Pihlajamäki, työllisyyden alueasiantuntija Johanna Kaitaranta ja kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Reijo Ojennus.