Ajankohtaista

Kehitys-Parkki on vahva tuki yrittäjän arjessa

Posted on

Kehitys-Parkki on alueensa yrittäjien vahva tuki. Yhteydenpito yrityksiin on tiivistä, ja apua löytyy niin aloittaville kuin kasvua ja kehitystä tavoittelevillekin yrityksille. Juuri nyt elinkeinoyhtiön väellä on kädet täynnä työtä, kun yrityksiä autetaan luovimaan koronaepidemian heikentämässä taloustilanteessa. Hyvä esimerkki elinkeinotyössä onnistumisesta on Parkanon jatkuva menestys Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailussa. Tänä vuonna sijoitus oli kolmas. Parkanoa […]

Ajankohtaista

Kehitys-Parkki on vahva tuki yrittäjän arjessa

Posted on

Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailun palkintoa olivat Parkanosta ottamassa vastaan elinvoimatoimikunnan varapuheenjohtaja Seppo Seilo (vas.), Kasvua viennistä hankkeen projektipäällikkö Sanna Lahdensalo, kaupunginhallituksen jäsen Kauko Turunen, kehityskoordinaattori Anniina Leppihalme, kaupunginvaltuutettu ja Parkanon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jari Sammatti, kehityskoordinaattori Sari Peltomaa, yritysneuvoja Jari Pihlajamäki, työllisyyden alueasiantuntija Johanna Kaitaranta ja kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Reijo Ojennus.   Kehitys-Parkki on […]

Ajankohtaista

Digimimmissä kuntatuki auttoi vuokrien maksussa

Posted on

Terhi Anttila toteaa kuntatuen haun olleen helppoa. Tuki tuli myös nopeasti tilille. Digimimmin yrittäjä Terhi Anttila sai kuntatuesta apua vuokranmaksuun ja osaan laitevuokrastaan. Digipainossa korona söi puolet maaliskuun liikevaihdosta, ja sen jälkeenkin myynti on jäänyt aiempia vuosia alemmalle tasolle. – Käyntikorteista lähtien ovat työt vähentyneet. Esitteitä ei paineta, kun yritykset eivät näinä aikoina esittele itseään […]

Ajankohtaista

Pyörämatkailun kehittäminen hyödyntää koko Kihniötä

Posted on

Margit Hellgren kehittää tuella Kihniön pyöräreitistöä. Margit Hellgren aikoo käyttää Business Finlandilta yritykselleen saamansa tuen pyöräreitistön ja -pyörämatkailun kehittämiseen niin, että siitä hyötyisi hänen yrityksensä ja Pyhäniemen lisäksi koko Kihniö. – Olemme jo hankkineet Pyhäniemeen kaksi sähköfatbikea ja kahdeksan on tilauksessa. Aluksi aiomme järjestää pyöräretkiä ryhmille ohjatusti ja ehkä vuokratakin pyöriä. Tuen avulla on tarkoitus […]

Ajankohtaista

ELYn tuella tehostetaan R-kioskin toimintaa

Posted on

Mira Sälkänmäki esittelee R-kioskin laajennettua tarjontaa. Parkanon R-kioskille ELYLtä saatu tuki näkyy asiakkaille konkreettisesti siinä, että kioskissa on tarjolla enemmän päivittäisiä elintarvikkeita. ”Minikaupassa” löytyy nyt valikoimaa jauhoista, kuivahiivasta ja hedelmistä kanaan ja jauhelihaan. Myös tavaroiden kotiinkuljetusta on aloiteltu. Kauppias Mira Sälkänmäki selvittää lähes 7000 euron tilanneanalyysituen avulla, millaisilla toimilla pandemia-ajasta selvitään ja miten toimintaa pystytään […]

Ajankohtaista

Kehittämistuella harppaus kohti yrityksen tavoitteita

Posted on

Toimitusjohtaja Tommi Laurinaho (vas.) ja liiketoimintajohtaja Mika Lehtonen kasvattavat Laurinaho-yhtiöitä määrätietoisesti. Parkanolainen Laurinaho-Yhtiöt Oy on niin monipuolinen toimija, että kehitettävää riittää koko ajan. Business Finlandin 100 000 euron tukea aiotaan käyttää tuotannon tehostamiseen ja työmenetelmien kehittämiseen. Erityisesti ulkomailta tuotavat osto-osat pyritään korvaamaan omalla tuotannolla. – Myönnetty tuki on merkittävä, ja se nopeuttaa jopa parilla vuodella […]

Ajankohtaista

Yksinyrittäjien kuntatuen haku aukeaa viikolla 17

Posted on

Yksinyrittäjien kuntatuen hakua varten täytyy täyttää sähköinen lomake, jossa kysytään mm. seuraavia tietoja – Hakijan perustiedot – Toiminnan kuvaus – Hakijan aiemmin saamat de minimis -tuet kuluvan vuoden ja kahden edellisen verovuoden aikana – Suunnitelma toiminnan vakauttamiseksi (miten yrittäjä aikoo käyttää saamansa avustuksen) Hakemukseen jätettävät liitteet ovat seuraavat: – Tilinpäätös 2019 / viimeisin tilinpäätös tai […]

Ajankohtaista

Koirille hoitola ja koulutusta

Posted on

  Suvi Mantila esittelee koirahoitolaansa yhdessä Oton ja Sissin kanssa. Parkanoon saatiin oma koirahoitola, kun Pirkanmaan Koirakeskusta pitävä Suvi Mantila perusti pienen, kolmipaikkaisen hoitolan lokakuun alussa Parkanon Luomanperälle. Hoidon lisäksi Mantila tarjoaa yrityksessään koirakursseja, luentoja ja ongelmakoirakoulutusta. Lisäksi hän myy koiratarvikkeita. – Opiskelin ensin eläintenkouluttajaksi ja valmistuin syyskuussa ongelmakoirakouluttajaksi. Harrastuksena olen kouluttanut koiria jo vuodesta […]

Ajankohtaista

Harmonia Keidas hemmottelee Kihniössä

Posted on

Annika Rajala avasi  juuri Puumilaan Harmonia Keidas -hoitolan.  Shiatsuhoitajaksi opiskellut Annika Rajala perusti reilu kuukausi sitten Harmonia Keidas -yrityksen ja sisusti kauniin hoitotilan Kihniön Puumilaan. Hän empi hieman yrityksen aloittamista uuden koulutuksensa pohjalta, mutta sai kannustusta erityisesti Kehitys-Parkista. – Haluan toteuttaa tämän nyt ja tässä, en sitten kun. Lähden kasvamaan asiakkaideni kanssa. Ehkä jatkan opintojani […]

Ajankohtaista

Johtajuusseminaari 30.10. klo 16–19

Posted on

Lämpimästi tervetuloa johtajuusseminaariin uuteen ja upeaan Kaarnaan! Maksuton tilaisuus on avoin kaikille ja sopii niin yrittäjille, yritysjohtajille kuin yritysten työntekijöillekin. Mielenkiintoiset asiantuntijaluennot käsitelevät johtajuutta eri näkökulmista ja antavat eväitä myös itsensä johtamiseen. 16.00 Kahvitarjoilu sekä vapaata keskustelua ja verkostoitumista Tervetulopuhe Jari Heiniluoma, Parkanon kaupunginjohtaja Maria Virtanen ja Jari Haapaniemi, Pirkanmaan Yrittäjät ry 16.45 Työnantajaimagon merkitys […]