Jos mikä tahansa matkailuun liittyvä asia Parkanon tai Kihniön alueella mietityttää, sitä voi kysyä Kehitys-Parkilla työskentelevältä Elina Kortesmaalta. Huhtikuussa kehityskoordinaattorina aloittaneen Elinan työpanoksesta noin puolet liittyy matkailuun.
– Otan vastaan ideoita siitä, miten matkailua voisi alueella kehittää, ja ajatuksia siitä, mitä täällä kaivataan. Vinkkiä voi antaa siitäkin, jos jonkun palveluntarjoajan tietoja ei tunnu löytyvän mistään.
Elina tuntee alueen hyvin, sillä hän asuu Parkanossa ja on työskennellyt aiemmin Kihniön kunnan palveluksessa. Hänen mielestään matkailun kehittäminen on alueella hyvällä mallilla ja työtä on helppo jatkaa Sari Peltomaan jäljiltä.
– Matkailijat ovat löytäneet alueen, ja heitä tulee koko ajan lisää. Mökit ovat täynnä, ja monet niitä vuokraavat sanovat, että varauskalenteri tuuttaa punaista syyskuun loppuun asti. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana on alueelle noussut paljon uusia matkailualan yrittäjiä.
Tarvetta hän näkee olevan lähinnä vapaa-ajanpalveluiden pyörittäjistä. Parkanossa esimerkiksi on kyllä kirjastossa lainattavissa kaksi fatbikea, mutta varsinaista pyörävuokraamoa ei ole.
Elina iloitsee hankkeista, joilla matkailua on täällä kehitetty ja kehitetään. Parkanossa esimerkiksi Metsämuseon aluetta parannettiin hankerahan turvin. Kihniössä hankkeita on haettu muun muassa Pohjoismaiden ainoan turvemuseon eli Aitonevan kehittämiseen sekä maastoliikuntareitin parantamiseen ja Pyhäniemeen.