Ajankohtaista

Ihminen luonnossa -tapahtuma elokuussa

Posted on

Ihminen Luonnossa tapahtumassa on tänä vuonna teemana luonnon monimuotoisuus. Elokuun 25.–28. päivinä järjestettävässä tapahtumassa on tälläkin kertaa monipuolinen seminaaripäivä sekä perheiden metsämuseopäivä. Retkiä tehdään Alkkiaan sekä Käskyvuoreen ja Aitonevalle. Kirjastoon tulee esiin Geopark-valokuvanäyttely. Pohjois-Parkanon Kyläseura järjestää tutustumisen monitoimikosteikko- ja ennallistamiskohteisiin Pohjois-Parkanossa. Tapahtumia järjestetään useille kohderyhmille, esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lapsille sekä kehitysvammayksiköiden asukkaille. Seminaaripäivässä 27.8. […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Kuitua Kihniöön

Posted on

Valokuituverkon suunnitelmat etenevät Kihniössä reippaasti sekä etelä- että pohjoispuolella. Molemmilla suunnilla ehtii vielä nopeasti toimien ilmoittautua mukaan kuidusta kiinnostuneiden joukkoon. Etelä-Kihniön hankkeelle saatiin tukirahoitus, ja kuituverkon rakentaminen alkaa pian. Tähän hankkeeseen voi tarkemmin tutustua IPP:n sivuilla. Pohjois-Kihniön valokuituhanke 2022–23 on käynnistynyt. Parhaillaan tehdään esimarkkinointia ja kerätään esisopimuksia. Tälläkin hankkeella on oma sivunsa. Valokuitu mahdollistaa nopean […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Leijonapuisto on keidas keskustan koskimaisemassa

Posted on

    Leijonapuistosta on muodostunut minigolfratoineen, terassikahviloineen ja ITE-teoksineen mainio paikka viihtyä ja virkistäytyä. Puiston terassi on iso, tyylikäs ja hienolla paikalla Viinikanjoen koskimaisemassa. Vanhaan hirsirakennukseen remontoitua kahvila Kosken Helmeä kehitetään tänä kesänä uusin voimin, kun sitä pitämään valittiin Parkanon Vuoden nuoreksi yrittäjäksikin nimetty Mira Päljänoja. – Me leivomme paljon, ja meillä on ihanat salaatit. […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Pop Up Puodista lähitilojen tuotteita

Posted on

Parkanoon huhtikuun lopussa avattu Pop Up Puoti palvelee lähitiloja tuotteiden myyntipaikkana ja kausiasukkaita sekä paikallisia niiden ostopaikkana. Ensimmäisenä valikoimaan tulivat Mäntymäen tilan liha- ja maitotuotteet Linnankylästä, ja lisää tiloja etsitään koko ajan aktiivisesti mukaan. Myynnissä on jo myös esimerkiksi paikallista hunajaa. Puoti palvelee osoitteessa Parkanontie 42 toukokuun ajan perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–17.30. Kesäksi […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Parkano-päivillä jokaiselle jotain

Posted on

Tervetuloa Parkano-päiville 23.–24. heinäkuuta. Tapahtuma on viime kesän tapaan hajautettu eri puolille Parkanoa, mutta tori on silti tällä kertaa aiempaa keskeisempi paikka. Parkanon Yrittäjät ry luo torille ja linja-autoaseman parkkipaikalle tapahtumalauantaiksi kepeää markkinahumua ja jopa 40 myyntipaikkaa. Iltatapahtumassa siellä on luvassa hyvää musiikkia, ruokaa ja juomaa. Torin kulmalla teltassa pidetään myös päivien etkot eli Paroonin […]

Ajankohtaista kausiasukkaille

Urhon tilalle kahvila ja vuokrahuoneita

Posted on

        Urhon kahvila ja kortteeri avataan helatorstaina 26.5. Parkanoon Viinikan alueelle. Urhon perinteikkään tilan päärakennus palaa alkuperäiseen käyttöönsä, kun Noora Mäkinen avaa siellä kahvilan ja kunnostaa huoneita vuokrauskäyttöön. Rakennuksessa toimi kestikievari viimeksi 1920-luvulla. Talon alakertaan sijoittuvaan tunnelmalliseen kotileipomotyyppiseen kahvilaan Mäkinen leipoo kaikki tarjottavat itse. Hän on juuri suorittanut leipuri-kondiittoritutkinnosta juhla- ja tilausleivonnaisten […]

Ajankohtaista

LEAN-työkaluja ja ratkaisukeskeistä valmennusta

Posted on

Kihniöläinen Taija Annala tarjoaa työkaluja isompien yritysten prosessien parantamiseen ja tukee pienempiä ratkaisukeskeisen valmentamisen menetelmin. Hän on aina ollut kiinnostunut kehittämisestä ja eteenpäin menemisestä, ja opiskeli siksi ensin LEAN-asiantuntijaksi. Sitä seurasivat ratkaisukeskeisen valmentajan perusopinnot, jotka jatkuvat nyt syventävillä opinnoilla. – Koen LEAN-menetelmän olevan tosi sopiva itselleni, saan siitä intoa, ideoita ja sopivat työkalut. Olen tällä […]

Ajankohtaista

Katsastustarpeet kannattaa ennakoida

Posted on

Reilu kuukausi sitten toimintansa uudelleen käynnistänyt Parkanon Lähikatsastus on saanut hyvän vastaanoton. Toimitusjohtaja Markku Kleemola kertoo parkanolaisten olevan ylen tyytyväisiä siihen, ettei enää tarvitse lähteä kauemmas autoa katsastamaan. Parkanon Lähikatsastus palvelee tiistaisin ja torstaisin klo 8–17 ajanvarauksella. Kaksi päivää viikossa vaikuttaa Kleemolan mukaan näillä näkymin sopivalta Parkanoon. Päivät yleensä täyttyvät, mutta hyvällä onnella ajan saattaa […]

Ajankohtaista

Baroness palvelee myös yrityksiä

Posted on

Baroness-siivouspalvelut tekee toimitilasiivouksia Parkanossa, Kihniössä ja Karviassa. Jenni Tukiainen aloitti yritystoimintansa helmikuun alkupuolella. – Teen täydestä sydämestä ja toimin kaikessa asiakaslähtöisesti. Kilpailen laadulla ja luotettavuudella eli en välttämättä ole halvin tai nopein, mutta työn jälki on priimaa. Pystyn myös toimimaan joustavasti tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisinkin. Yrityksille Tukiainen tarjoaa palvelua kiinteällä kuukausihinnalla. Hän kuuntelee toiveet ja […]

Ajankohtaista

Kesätyösetelit yrityksille haettavina

Posted on

Parkanon kaupunki myöntää tänäkin vuonna 400 euron kesätyöseteleitä alle 25-vuotiaiden, ensisijaisesti parkanolaisten nuorten työllistämiseksi. Nuoret hakevat työpaikkaa yrityksiltä, ja yritykset hakevat kesätyösetelin maksatusta syyskuun loppuun mennessä Parkanon kaupungilta. Kesätyösetelin myöntämisessä noudatetaan seuraavia periaatteita: Kesätyöseteli myönnetään Parkanossa toimiville yrityksille ja yhteisöille, jotka työllistävät alle 25-vuotiaan nuoren vähintään 4 viikon ajaksi touko-elokuun aikana 2022. Työstä tulee maksaa […]